Oranssin tapahtumia KALASATAMAN KONTTIAUKIOLLA (INFO)

Intro: 

Oranssi ry järjestää kesän 2011 aikana monenlaisia pihatapahtumia Kalasataman konttiaukiolla. Tässä hiukan yleisinfoa meiningeistä.

Löydät paikalle esimerkiksi suuntaamalla Kalasataman metroasemalta suoraan etelään, kylmäaseman ohitse ja kohti punaruskeaa rakennusta, jonka seinässä paistaa valtava "Tervetuloa Kalasatamaan" -teksti. Katuun on maalattu kaksi vihreää viivaa, joita seuraamalla ja graffitiseinien viertä kulkemalla päädyt pian konttiaukiolle.

Kaikki tapahtumamme ovat ikärajattomia, ja niihin on vapaa pääsy. Säävarauksella mennään, joskin huonon kelin sattuessa korvaava tapahtumapaikka saattaa löytyä vaikkapa Suvilahden voimala-alueelta ihan vierestä. Tapahtumat pyritään ajoittamaan siten, että ne alkavat kuuden-seitsemän maissa, ja päättyvät kymmenen paikkeilla. Tavoitteena ehtiä esim. metroon vaivatta.

Puitteemme ovat kevyet ja tee-se-itse -henkiset. Pientä kahvilaa pidetään tapahtumien yhteydessä, ja konttiaukiolle järjestää moni muukin taho toimintaa, kuten taidenäyttelyitä, pihakaraokea, aamiaisbrunsseja, teemakirppiksiä ynnä muuta. Vieressä tietysti satoja metrejä graffitiaitaa. Jos haluat auttaa järjestelyissä, tai kehitellä jotain IHAN OMAA, ota yhteyttä!

Alla karttaa (tsekkaa myös blogi!). Hauskaa kesää & tervetuloa Kalasatamaan!

T: Juho / Oranssi ry / klubi{ät}oranssi.net

Kalasataman väliaika -blogi

kartta konttiaukiollekartta konttiaukiollekonttiaukiokonttiaukiovihreä viivavihreä viiva