|
Miten järjestän
mielenosoituksen?
Mielenosoitus on viralliselta nimeltään yleinen kokous. Se ei ole laitonta, mutta siitä täytyy lain mukaan ilmoittaa poliisille vähintään kuusi tuntia ennen h-hetkeä.
Tärkeää on saada suuri joukko asiankannattajia mukaan. Puskaradio liikkeelle, flaijereita voi jaella ja lehdessä ilmoitella. Julisteiden liisteröiminen on kaupungin järjestyssääntöjen vastaista. Tiedoitusvälineille kannattaa lähettää faxi jossa kerrotaan paitsi mielenosoituksesta, myös ajamastanne asiasta perusteluineen.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin suunnitella kaikki hyvin etukäteen. Sopia siitä kuka hoitaa flaijerit, lehdistötiedotteet etc., kuka antaa haastatteluita, kuka puhuu, ja ennen kaikkea, kuka on vastuuhenkilö ja johtaja.
Kannattaa järjestää myös jotain huomiotaherättävää tapahtumaa. Jotain hauskaa ja poikkeavaa, ketään ei kiinnosta vain iskulausetta räntäsateessa huutava tosikkoporukka. Ei kuitenkaan mitään niin häiritsevää, että saa kaikkien ohikulkijoiden vihat itselleen ja asialleen. Tempaus voi olla musiikkia, katuteatteria, performanssia tai vaikka se, että kaikilla on naamiaisasut. Katsokaa kuitenkin että viestinne on selvä, ettei ajamanne asia huku karnevaalihälyyn.Voitte myös kutsua paikalle päättäjiä, joihin haluatte vedota.
Katsokaa ettei kukaan osallistujista ole päihtynyt, väkivaltainen tai muutoin käyttäydy epäasiallisesti. Se vie uskottavuutta koko asialta. Olkaa asiallisia paikalle saapuvia poliiseja kohtaan, tarvittaessa he voivat huolehtia teidänkin turvallisuudestanne.
Miten järjestän mielenosoituksen?
Miten valtaan talon?
|