Pro Kaupunki!

Kansalaisten kiinnostus omaa elinympäristöään kohtaan on kasvanut. Perinteisesti kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuudet kaupunkiympäristön suunnittelussa ja kaavoituksen valmistelussa ovat olleet vähäiset. Kaupunkisuunnittelua ovat ohjailleet liian usein taloudelliset intressit.

Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan 1.1.2000. Merkittävimmät muutokset entiseen lakiin verrattuna liittyvät mm. kansalaisten osallistumisen turvaamiseen elinympäristöä koskevien päätösten valmistelussa.

Uuden lain tavoitteena on selkeämpi kaavoitusjärjestelmä, jossa kansalaiset pystyvät helpommin osallistumaan asuinympäristönsä ja kaupunkinsa suunnitteluun. Vielä jää nähtäväksi kuinka tämä hyvältä kuulostava järjestely käytännössä toteutuu.

Kansalaisten on valvottava etujaan ja joskus pitää myös vaatia. Kansalaistoiminnalla on eri tavoin kyetty vaikuttamaan kaupunkirakenteen kehittymiseen ja esim. vanhan rakennuskannan suojeluun. Kaupunkia tulisi rakentaa ja kehittää säilyttävästi. Asukkaiden ja kaupunkilaisten tarpeet tulisivat olla keskeinen lähtökohta kaupunkiympäristön suunnittelussa.

"Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstääkuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaisen oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon"
Suomen Hallitusmuoto 14 a °Ë


Pro Kaupunki
Kaavoitus
Rakennetun ympäristön
suojelu

Suora toiminta
Miten edetä?