Rakennetun ympäristön suojelu

Kaupunkiympäristöä tulisi rakentaa säilyttävästi ja vanhaa kaupunkirakennetta kunnioittaen. Rakennussuojeluasiat eivät yleensä ole oikein mukautuneet kaavajärjestelmään. Hyvät aikomukset ovat usein kaavoituksen edetessä vesittyneet ja vanhat rakennukset saavat usein väistyä kun rakennustehokkuuksia on haluttu maksimoida.

Uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoituksen yhteydessä tulee selvittää myös kaavan ympäristövaikutukset. Rakennusten tai alueitten suojelu asemakaava-alueella tapahtuu rakennuslain mukaisesti ensisijaisesti kaavoituksen yhteydessä.

Rakennussuojelulain mukaan rakennus voidaan määrätä suojeltavaksi jos äsuojelu ei ole mahdollista rakennuslain nojalla, milloin rakennuksen säilymistä ei voida riittävästi turvata rakennuslain nojalla tai milloin rakennuksella on huomattavaa valtakunnallista merkitystä taikka milloin siihen muutoin on erityisiä syitää. Suojelusta päättävät alueelliset Ympäristökeskukset, joko sen omasta aloitteesta tai esityksestä. Ympäristökeskus voi asettaa rakennuksen tai alueen toimenpidekieltoon asian tutkimisen ajaksi.

Rakennusten suojelusta voi tehdä Ympäristökeskukselle perustellun kirjallisen esityksen tai tutkintapyynnön kuka tahansa kaupunkilainen tai yhteisö.

Rakentamiseen, rakennuksen purkamiseen tai maisematöihin tarvitaan asemakaava-alueella aina lupa. Se on tehtävä 30 päivää ennen töiden alkamista ja sen myöntävät kunnan rakennusvalvontaviranomaiset.


Pro Kaupunki
Kaavoitus
Rakennetun ympäristön
suojelu

Suora toiminta
Miten edetä?