Leinon talona vanhastaan tunnettu talo sijaitsee aseman vieressä Helsingin Tapanilassa, perinteisellä puutaloalueella. Helsingin kaupungin omistukseen 1990-luvun puolivälissä siirtynyt vanha kansakoulu tuli Oranssi ry:n hallintaan syksyllä 1997. Peruskorjauksen alkaessa keväällä 1998 Oranssi ry osti talon kaupungilta.
Talossa on tällä hetkellä 13 asukasta, 4 kissaa ja 4 epäilyttävän näköistä liskoeläintä. Sen sijaan taistelukala Taisto on murheellisesti jättänyt maallisen akvaarionsa. Asuntoja on 6; 4 kaksiota, yksi kolmio ja yksi yksiö.
Tapanilan talosta löytyvät tunnetusti parhaat musiikinkuuntelutottumukset ja laajimmat levykokoelmat omaavat nuoret miehet. Tapanilan saunaillat ovat myös laajalti tunnettuja.
Pihalla vaikuttaa kesäisin kateutta herättävän suuri trampoliini.
Vuonna 2005 Måsassa tehdään puutarhatöitä, maalaillaan seiniä ja siirrytään öljylämmityksestä pellettiin.
|
|